maanantai 7. syyskuuta 2026

Elokuun kuukausikatsaus - kasvua vain omalla pääomalla

Viime aikoina ei ole hirveästi ennättänyt kirjoitella, mutta nyt on aikaa näpytellä salkun kuukausikatsaus. Tavallisen tonni ETF:iin lisäksi myin QT Groupin pois kokonaan salkustani. Lisäksi Novo Nordisk maksoi osinkoa 16 euroa. Avaan vähän, että miksi möin Kuutit pois, mutta sitä ennen lainaan itseäni ihan Ad Verbum, kun kerrankin on niin, että minulla on tänne blogiin kirjattuna mietteet ostohetkestäkin. Suurin osa sijoituksistani, kun on ajalta ennen blogin kirjoittamisen aloittamista, joten niissä ei samaa läpinäkyvyyttä ole.

Ostin Qt Grouppia eli Kuuttia 25 kappaletta 19,550 kurssiin noin 490 €:lla. Kuuttia on syystäkin paiskottu nyt jo pitkään. Kurssi on kuitenkin laskenut yli 75 % viimeisen 12 kk aikana! Kuuttia hinnoitellaan halvemmaksi kuin auringonlaskun metsäteollisuuden yrityksiä. Tulin päätelmään, että vaikka Kuutin kasvu on hidastunut merkittävästi, on kurssi laskenut niin paljon, että nyt on upsidea ilmassa, jos Kuutti onnistuisi edes säädyllisesti kasvamaan jatkossa. Riskiä tässä toki on, joten ensimmäinen osto on varovainen ja jään katsomaan miten Kuutin tilanne kehittyy tänä vuonna.

Ostaessani olin siis tunnistanut tilanteen, että markkinoilla inhotaan Kuutin lappuja niin väkevästi, että upsidea on ilmassa, jos Kuutti onnistuisi edes hieman kasvamaan. Arvostus oli alhaisempi kuin metsäteollisuuden auringonlaskun yrityksillä, niin piiskattu Kuutti oli. Kuutin osavuosikatsaus antoi maltillista valoa tunnelin päässä ja kurssi lähtikin jyrkkään nousuun. Kun olin kyseisessä sijoituksessa yli 80 % voitolla hyvin lyhyessä ajassa, niin minun piti päättää mitä teen. Uskonko, että kelkka on nyt käännetty ja lappu jatkaa nousukiidossa tulevaisuudessakin vai kotiutanko voitot. Päädyin sitten siihen, että koska positioni oli pieni ja merkittävä aliarvostus osakkeesta on poistunut, niin myyn kaiken pois sen sijaan, että tankkaisin lisää. Päätökseen vaikutti myös se, että se tapahtui OSTin sisällä eli en joudu välittömiin veroseuraamuksiinkaan. 

Myin kurssiin 35,4 € elokuun 14. päivänä. Koska olen ihminen, joka ei osaa täysin nauttia onnistumisistaan niin jäin hieman harmittelemaan sitä, että ostoni oli varovainen enkä ottanut itselleni tavanomaisempaa positiota, mikä olisi parista tuhannesta noin viiteen tuhanteen euroon. Yritän kehittää tätä puolta itsessäni jatkossa, että olen tyytyväinen, kun onnistun. Tällä hetkellä Kuutin kurssi on hitusen alle 35 € eli se on pysytellyt about samoilla hujakoilla kuin myymishetkellä.

Kokonaisuutena salkun arvo on käytännössä kasvanut vain oman pääoman verran elokuussa. Kuu alkoi hyvin, mutta takapakki tuli sitten loppusosassa kuukautta. Lumo Kotien ostaminen polttelisi näpeissä, mutta en ole sitä tehnyt. Siinä on houkutteleva arvostus, koska kiinteistöt sijoituksena ovat olleet todella piiskattuja viime vuosina (hyvistä syistä), vähän samaa siis kuin Kuutissakin. Katsotaan ja kuulostellaan. Alla vielä salkun luvut tarkemmin.

Rahastot: 41 311 €

OST: 48 554 €

AOT: 54 520 €

Sijoitukset yhteensä: 144 385 €

Käteinen: 4 350 €

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lokakuun kuukausikatsaus - Ikke verst sanoisi norjalainen Jorma Uotinen

Lokakuun alussa syyskuun kuukausikatsausta kirjoitellessa oli tunnelmana ikävä lokakuu, mutta eihän se itse kuukausi sitten ikävä ollut lais...